Oikeastihan en koskaan kyseistä ihmistä isäpuoleksi kutsunut. Hän oli minulle ja veljelleni vain "ukko". Äitini löysi siis lehden kirjoituspalstalta uuden miehen, jonka kanssa kirjoitteli tovin, ennenkuin tapasivat. Näin joskus itsekkin näitä kirjeitä, kun äitini niitä minulle näytti ja mies vaikutti lupaavalta. Oikeasti odotin semmoista mukavaa miestä elämäämme, joka pitäisi äidistä ja meistä huolta. Semmoista onnellista perhe elämää. Sellaista erilaista mitä isän kanssa oli. No, ei ollut. Tämä mies oli kirjoittanut, että on mm. erittäin lapsirakas. En tiedä minkä ikäisiä sitten tuolla lie tarkoittanutkaan. Hän eräänä kesäpäivänä tosiaan moottoripyörällään meille tuli ja jäi samantien viikoksi nurkkiimme. Jo toisena päivänä hän oli sitä mieltä, että olimme veljeni kanssa laittaneet sokeria hänen pyöränsä tankkiin, koska se ei lähtenyt käyntiin. Ei oltu. Hänestä huomasi heti, että vihasi meitä. Hän vihasi veljeäni, joka 19- vuotiaana vielä asui kotona. Ei voinut sietää myöskään meidän kyläralliamme, joten sabotoi autoamme. Kerran äitini soitti sukulais miehen, autokorjaajan paikalle, jolloin selvisi, että jotain auton johtoja oli katkottu. Tuolloin tajusimme, että se oli tuo ukko, joka yritti vain estää auton käyttöä. Alusta alkaen hän myös kutsui minua luuseriksi. Saatoin todella vain kävellä huoneestani jääkaapille, niin hän totesi, että "siinähän se luuseri menee". Olin itsekkin todella ujo ja hiljainen vieraita ihmisiä kohtaan, enkä koskaan ymmärtänyt mistä tuo kaikki viha kumpusi minua kohtaan. En jutellut hänelle koskaan juurikaan mitään, enkä edes tuolloin murrosiässä ollut mikään aikuisille haistatteleva nuori. Ehkä häntä kyrpi vain se, että oltiin olemassa. Hän ei koskaan ollut, eikä tulisi olemaan äidilleni ykkönen. Eräs aamu on jäänyt vahvasti mieleen. Olin lähdössä kouluun ja olin unohtanut maitotölkin ruokapöydälle kiireessä. Olin etsimässä eteisen kaapista lapasiani, kun tämä ukko tuli huutamaan tuosta maitotölkistä. Otti minua kiinni ja viskasi keittiönpöydän yli niin, että pöytäkin kaatui. Se sattui. Olin aivan järkyttynyt, eihän edes isäni ollut koskaan meihin lapsiin käynyt noin kiinni. Itku kurkussa lähdin kouluun, mustelmia nousi kuin sieniä sateella. Tuolloin en mennyt koulun jälkeen kotiin. Pystyin yli viikon olemaan putkeen eri kavereilla yötä. Menin kotiin vasta, kun ukko oli lähtenyt välillä käymään kotonaan. Sinä viikonloppu aamuna, kun hän tuli takaisin, heräsin siihen, että minua revittiin sängystä ylös. Hän viskasi minut yöpaidassa keskellä talvea pihalle ja laittoi oven lukkoon. Onneksi pihallamme oli vanha fiiatti, jossa aina ovet auki ja lampaantalja takapenkillä. Värjöttelin siellä siihen asti suojassa, kun äitini tuli kotiin. Äitini oli tämän miehen luona silloin, kun olin siinä kolarissa. Tulivat heti seuraavana päivänä siitä kotiin. Äitini olisi tullut silloin heti, mutta ukko ei ollut lähtenyt tuomaan. No tosiaan, tämän lapsirakkaan miehen ensimmäiset sanat olivat, että parempi olisi ollut jos olisin kuollut siinä kolarissa. Silloin äitini räjähti. Antoi tulla varmasti kaiken, mitä oli melkein pari vuotta sisällään pitänyt. Sen jälkeen ukko poistui elämästämme. Äitini päätti tuolloin, ettei enää yhtään miestä ota elämäänsä, kun valitsee aina niin huonosti. Ja se on pitänyt. En koskaan saanut sitä onnellista kokonaista perhettä. Mutta myöhemmin ymmärsin, että olemme olleet onnellisia näin, ei me ketään tarvittu ja kaivattu. Me kolme riitettiin.