Olin koko peruskoulun ajan koulukiusattu. Ne muutamat tytöt sitä harrasti ja monesti saivat muita ulkopuolisiakin mukaan ilkkumaan. Minulle naurettiin, tavaroitani piiloteltiin ja hajotettiin, revittiin hiuksista, potkittiin..Lista on loputon. Ulkonäkö. Se oli ehkä se suurin pilkkauksen aihe. Mikään minussa ei heistä ollut hyvää. Myös vaatteitani arvosteltiin ja tietysti sitäkin, kun olin niin hiljainen. Olin koko ala-asteen laiha, mutta yläasteella murrosiässä hieman lihoin. Pidin silloin itseäni läskinä, mutta en sitä ollut. Ihan normaalipainossa mentiin ja vanhoja kuviani katsellessa näytän ihan laihalta. Ehkä muut olivat silti tikkuja, niin heihin verrattuna olin sitten se läski. Olisinko ollut 14v, kun ajattelin, että kuolisinpa pois, kun en jaksa enää. Kouluun ei ollut kiva mennä, kotona ei ollut kiva olla. Ei ollut mitään paikkaa minne mennä. Yhteishaussa hain pienen kylämme kouluun ja olisin päässytkin. Tuolloin kesällä tuli kuitenkin todella suuri ahdistus siitä, että haluanko edelleen jatkaa samaa, istua kiusaajien kanssa kolme vuotta lisää. En halunnut. Onneksi äitini soitteli tuona kesänä muihin kouluihin ja sai järkättyä minut muutaman sadan kilometrin päähän mukavalle alalle. Päätin tuolloin aloittaa elämäni alusta, kukaan ei tietänyt taustaani. Olikin huvittavaa, kun siellä minua pidettiin siistinä, kuuluin porukoihin ja olin pidetty. Ehkä kuitenkin aiemmin olikin ollut jotain kateellisuutta taustalla. Koulukiusaus jätti kuitenkin loppuelämän arvet. En ole enää hiljainen ja tutustun ihmisiin helpommin. En enää ajattele, että mitä muut minusta ajattelee. Koska eihän minun tarvitse, elän vain omaa elämääni. Kuitenkin välillä olen todella epävarma itsestäni. Esim. kesäisin en pysty lähtemään ihmisten ilmoille vaikka toppi päällä. Hyvin usein käytän t-paidankin päällä ohutta hupparia. Jotenkin suojaudun vaatteilla, ettei "läskit" näy. Vaikka iän tullen olen huomannut, että ehkä ihmiset kuitenkin enemmän katsoo sitä raskasta pukeutumista helteillä. Siinä sitten hikisenä miettii, että pitää esittää, ettei muka ole kuuma. Käyttäydyn varovaisesti ihmisten kanssa. Vain kotonani pystyn olemaan 100% minä. Pelkään usein epäonnistuvani, työssä, parisuhteessa, elämässä. Olen todella tarkka miten lapseni pukeutuvat. En halua heille samaa mitä itse koin. Lapsena se itsetunto rakennetaan. Olen saanut sisäistä iloa myös siitä, että nämä vanhat kiusaajani.. Kaksi on narkkareita, yksi vankilassa ja yksi muuten vain vaikuttaa pöpiltä, kun fb juttuja lukee. Heillä ei ole elämässä mitään pysyvää. Päihteet, irtosuhteet, työttömiä pätkätöissä.. Itsellä kuitenkin vakituinen työ, oma talo, perhe, vakaa parisuhde. Olen onnellinen siitä, että heille kävi noin. Minulla on kaikki se, mistä he puhuivat etten koskaan tulisi saamaan ja saavuttamaan.